Flora & Fauna on Pauliina Paijolan keramiikkanäyttely, joka koostuu sekalaisesta kokoonpanosta tuttuja hahmoja ja muotoja ympäröivästä maailmasta. Huulet ovat jo tuttu koriste monelle, suosio säilyneenä jo pidempään. Uutena muotona keramiikan osalta on arjessakin tutut hedelmät sekä tietty aina yhtä rakkaat karvakuonot.
Yhteistä kaikille teoksille on ripustettavuus. Kaikki keramiikka on seinälle ripustettavia, eli toimivat loistavana lisänä sisustuksessa muun taiteen ohella.
Kaikki teokset ovat lisäksi yksilöitä.
Pauliina on tehnyt keramiikkaa parin vuoden ajan. Keramiikan tekemisessä antoisinta on orgaaninen materiaali, joka muovautuu lopulliseen muotoonsa käsien ja silmien saumattomalla yhteistyöllä. Keramiikan valmistaminen on herkkä prosessi joka vaatii malttia, sillä yhden teoksen valmistumiseen menee keskimäärin 2-4 viikkoa. Ensin teos muotoillaan, sen jälkeen kuivatetaan noin viikon verran, jonka jälkeen ensin raakapoltetaan ja sen jälkeen lasitetaan. Lopuksi lasitettu teos vielä lasituspoltetaan, jonka jälkeen vasta selviää teoksen lopullinen ulkomuoto ja onnistuminen. Jossain määrin lopputulos on aina yllätys.
”Olen Pauliina Paijola, helsinkiläinen luovan alan yrittäjä sekä taiteen sekatyöläinen.
Tavoitteenani on luoda hyvän mielen taidetta ja keramiikkaa. Teoksillani haluan tuoda ympäristöön iloa ja väriä – luoden ja kuvaten erilaisia tunnelmia ja haavemaailmoja – aina pieni pilke silmäkulmassa.
Maalaan pääosin intuitiivisia, abstrakteja akryylimaalauksia, usein sekatekniikan kera. Keramiikka taas tarjoaa aivan erilaisen kosketuksen materiaaliin. Käsin muotoilu ja erilaisten lasitteiden käyttäminen on koukuttavan haastavaa ja antoisaa. Pieni flirtti ja huumori, jota keramiikassanikin toteutan, tekee arjesta toivon mukaan piirun verran kevyempää ja hauskempaa! ”
www.paupaidesign.fi · [email protected] IG: @